Arkisto | syyskuu, 2011

Olemme valmiina aamulennolle!

30 syys Instrumentti auton lavalle

Näyttää siltä, että tuo päivämäärä ei kulje tämän blogin kanssa yhteen. Johtunee aikaerosta ja minun rajallisista ATK-kyvyistä. Niinpä laitan artikkelin alkuun tiedon päivästä, josta kerron.

Nyt on täällä perjantai ja kellon on noin puoli kuusi iltapäivällä. Aamu alkoi puhelinsoitolla kuljetusliikkeeseen, jossa olimme pallomme nähneet. Sieltä viestittiin, että saamme pallomme ulos, kun he ovat faksanneet airwaybillin jonnekin. Tämä tosite oli meillä ja niinpä kiirehdimme heti aamiaisen jälkeen kuljetusliikkeeseen. Täällä on nyt Halloween-aika ja konttorin lattiakaivosta oli hyökkäävinään rottia, arkistokaapin laatikosta pilkotti irtojalka, hämähäkin seittiä oli kaikkialla ja isoja hämähäkkejä vaani seinillä ja katossa. Voihan tietysti myös olla ettei Halloween aika olekaan, vaan työntekijät yrittivät vain pelästyttää meidät nopeasti pois??

Meitä ennen konttorille oli saapunut jo saksalaisryhmä. Heidän kalustonsa oli ilmeisesti Kentuckyssa. Hyvällä tuurilla pallo saapuu tänään ALBQn, huonolla vasta maanantaina tai tiistaina. Tämän konttorin esimies kyllä näytti tekevän parhaansa omalta osaltaan, jotta asiat saadaan järjestymään. Meidän kalusto sen sijaan oli edelleen heidän varastossa. Faksi laulamaan ja mutaman puhelinsoiton jälkeen saimme tiedon, että pallomme voidaan luovuttaa.

Instrumentti auton lavalle

Instrumentti auton lavalle ja matkaan. Pallokentällä alkoi lentäjien ilmoittautuminen ja ennen puoltapäivää piti vielä keritä tankkaamaan kaasusäiliöt, jos mieli tankata ne Fiestan piikkiin. Ensin katsomaan turvallisuusvideo http://www.balloonfiesta.com/pilots-and-crew#vids Katsoimme koko teamin voimin pilottivideon ja sen jälkeen pääsimme varsinaisesti ilmoittautumaan. Täytyy nostaa hattua (Linnan Pallon lippalakki), yli 550 lentäjää ilmoittautuu kahden päivän aikana ja homma sujuu todella hyvin. Tämä ei tarkoita huitaisemalla, vaan erittäin asiallisesti ja ystävällisesti. Ilmoittautumisen yhteydessä lentäjille jaettiin tarpeellista materiaalia, kuten kartat, yhteystiedot, lentäjän takki ja stetson sekä lentolaukku.

Nopean toiminnan ansiosta meille jäi kolme varttia (en tiedä mitä se on amerikan mitoissa) aikaa tankkaukselle. Kaasupaikka sijaitsee lähtökentän pohjoispäässä. Siellä on paikat noin neljälle kymmenelle tankkaajalle. Tankkausrivistön kummassakin päässä on säiliöautot ja putkistossa riittää painetta. Meidän kolmen 30 kg:n (66,14 paunaa) säiliön täyttäminen kesti noin 10 minuuttia.

Instrumentti nostetaan lavalta pois

Öljyt koneeseen ja laitteisto valmiiksi aamulentoa varten. Tarkistimme pallon päällisin puolin ja asettelimme sen auton lavalle.
Kaikki varusteet mahtuvat juuri auton kyytiin. Tässä vaiheessa kello lähenteli yhtä iltapäivällä. Meille jäi hyvin aikaa pienille ostoksille alueen teltoissa. Nyt olemme valmiina aamulennolle, illalla käymme vielä syömässä hyvin. Toivottavasti keho alkaa ymmärtämään nykyisen aikataulun ja yöuni on hyvää.

Albuquerquessa ollaan!

30 syys

Eilen illalla paikalista aikaa saavuimme Chicagon kautta ALBQueen (paikallinen aika täällä on 9 tuntia jäljessä Suomen aikaa). Taksilla hotelliin ja yritystä nukkua sekä saada keho ymmärtämään uusi aikataulu.

Aamiaisen jälkeen lähdimme hakemaan autoa. Don Chalmersilla on yhteistyösopimus Fiestan kanssa. Sieltä saimme käyttöömme hakuautoksi Fordin pick upin.

Kalusto ja ryhmä matkaa tällä mukavsti

Olimme suunnitelleet hoitaa pallon tullauksen itse ALBQ:sa. Niinpä etsimme lentokentältä tullin ja ajattelimme saavamme leimat papereihin käden käänteessä. Näinpä ei käynytkään, vaan olin tehnyt pari virhettä lomakkeita täyttäessäni jo kotimaassa. Yli kaksi tuntia kului aikaa tullissa. Suuri kiitos paikalliselle tullille, he todellakin ovat ongelman ratkaisijoita. Lopulta saimme paperit, joilla saisimme pallon ulos rahtifirmasta. Suuntasimme matkan rahtifirmaan, jossa ei ollut mitään tietoa pallostamme. Jälleen kerran avuliaat ihmiset tekivt töitä ja löysivät pallollemme osoitteen, josta se pitäisi löytyä. Suurten kiitosten jälkeen etsimään oikeaa osoitetta. Firma löytyi ja pallomme oli siellä varastossa. Nyt oli sitten vain niin, että tulli ei ollut vienyt vielä tullausta koneelle ja pallon saanti siirtyi huomiselle.Onneksi meillä on täällä vielä huominen päivä aikaa valmisteluille. Huomenaamulla soitto rahtifirmaan ja ilmoittautumaan Fiestaan. Sitten on kaikki valmista lauantain aamulentoa varten. Tänään sää oli erinomainen, viikonlopuksi on luvattu sadekuuroja, mutta eiköhän aamulennot saada lennettyä.

Albuquerque on oikea pallokaupunki. Virallisessa auton rekisterikilvessäkin on kuvana kuumailmapallo

Reksterikilpi ALBQ:ssa

Tämän vuoden Fiesta on jo 40.

22 syys

Unikko on lähtenyt matkaan

16 syys

Eilen pallokalusto haettiin meiltä ja se lähti kohti USAta lentorahtina. Sen pitäisi olla hyvissä ajoin perillä niin, että me noudamme sen UPS:n terminaalista Albuquerquessa 29. päivä. Siellä on tietysti vielä laitteen tullaus, mutta sen pitäisi sujua mukavasti. Emme ole ainoa ulkomaalainen tiimi fiestassa. Tapahtumaan osallistuu palloja yli 20 maasta.
Järjestäjän puolesta saamme käyttöömme Fiestan ajaksi hakuauton. Onneksi Pickupit ovat siellä sen verran runsaita, että nelihenkinen ryhmämme mahtuu siihen hyvin ja vielä pallo varusteineen lavalle.
Nyt menemme paikalle jo keskiviikkoiltana. Kun olimme siellä ensimmäistä kertaa vuonna 2008, tulimme paikalle vasta päivää ennen lentojen alkua. Tulopäivänä emme enää saaneet kaasutankkausta järjestäjän toimesta. Jouduimme tankkaamaan huoltoasemalta. Hämmästykseksemme sieltä löytyi tarpeelliset adapterit myös pallotankkaukseen. Silloin viimeistään huomasimme tulleemme oikeaan pallokaupunkiin.

Säiliöitä tankkaamassa 2008

Fiesta on kaupungissa todella merkittävä tapahtuma. Vuosittain sitä tulee seuraamaan satoja tuhansia katselijoita. Näin sillä on merkitystä myös kaupungin taloudelle.

Albuquerque Int´l Balloon Fiesta, yli 500 palloa taivaalla

14 syys

Lokakuun alussa on jälleen Albuquerquen aika http://www.balloonfiesta.com/. Jo 40.  kerran järjestettävään tapahtumaan saapuu yli 500 kuumailmapalloa. Suurin osa on toki USA:sta, mutta ympäri maailmaa saapuu kymmeniä palloja. Fiesta alkaa 1. lokakuuta ja päättyy 9. lokakuuta. Suomesta sinne osallistuu Marimekon Unikko-pallo.