Saimmeko sen auton hintaa alas? No, siinähän kävi niin, että…

Me jo aloimme oikeasti epäilemään pössötystä. Perjantaina piti kaupat tehdä toimistolla kolmelta iltapäivällä. Paikalle ei tullut myyjää vaan ainoastaan huolitsijamme Magim. Hän ilmoitti että nyt on ongelma. Myyjänä on Senegalin vesiyhtiö. Myyjä (yhtiön kakkosmies) oli luvannut auton jo Japanin suurlähetystölle hintaan 6,8 miljoonaa. Magim oli kuitenkin saanut puhuttua hänet ympäri ja me saisimme auton käteismaksulla tuolla hinnalla. Vaadittuja korjauksia, tuulilasin vaihto ja ilmastointilaitteen huolto ei kuulu kauppaan. Auto sinänsä on hyvä, ajettu vain puhdasta vettä ja sitäkin aivan pieniä määriä. Magimilla näytti tulevan tuskainen olo kun sanoimme, että unohdamme tämän auton ja etsimme uuden. Salif sai meidät kuitenkin muuttamaan mielemme ja Magim soitti myyjälle. Mielestämme hän ei puhunut hinnasta mitään ja Vitogazkin tuli keskustelussa esille. Palaveri sopisi lauantaina aamukymmeneltä yhtiön konttorilla. He eivät työskentele viikonloppuna, mutta tämä kakkosmies voi tulla palaveriin kyllä. Näillä eväillä lähdimme aamulla Magimin kanssa tapaamiseen. Tarkistin kyllä jo talon ulkopuolella, että talo on ko. yhtiön. Kokoushuoneessa kaveri jo odottikin meitä ja teki papereita valmiiksi. Kyllä, tarina autosta oli tosi. Autoa oli myyty yleisesti ja tämä kakkosmies vielä erikseen oli luvannut auton Japanin lähetystölle, jossa hänen veljensä työskentelee. Magim oli kuitenkin saanut hänet puhuttua ympäri ja näin meillä oli mahdollisuus ostaa auto. Lähdimme koeajelulle ja auto tuntui toimivan hyvin. Mittarissa 80 000 km, vuosimalli 2004. Täällä on autojen tankit aina tyhjät. Torstaina kun lähdimme talon Nissanilla etsimään autoja, annoin kaverille 10 000 paikallista rahaa (vajaa 20 euroa). Emme ajaneet aivan kauheasti, mutta kun perjantaina taas lähdimme liikenteeseen, oli tankki tyhjä. Nyt en antanut kuin 4000 paikallista. Kun lähdettiin Rangerilla koeajolle, menimme ensin huoltsikalle. Polttoaine on paikallisia ajatellen sikakallista, reilun euron litra. Maanantaina tehdään kaupat ja mikäli ymmärsin oikein, myyjän piikkiin menee tuulilasin vaihto ja ilmastoinnin huolto.

Koeajon jälkeen

 

 

 

 

 

 

Kun homma ei toimi vaidetaan miestä. Salif oli yrittänyt meille palaveria Ilmailulaitoksen pääjohtajan kanssa. Ei onnistunut. Perjantaina Salif soitti jälleen kerran sopiakseen tapaamisesta. Ei onnistu. Presidentti on erottanut pääjohtajan ja uusi aloittaa työnsä välittömästi. Salifin mukaan tämä päätös on hyvä, meillä on ministeri tukenamme ja palaveri sovitaan uuden päällikön kanssa. Kyllä tämä tästä. Peräkärryistä ei ole muuten kuulunut mitään…
Perjantaina saimme edistettyä typpi- ja heliumasiaa. Kävimme Vitogazin suosittelemassa Sahel-kaasussa ja heiltä saamme edullista typpeä. Heliumi on  Suomen hinnoissa, joudumme ottamaan sitä 33 pullon, mikä on aivan liikaa, se maksaa noin 400 euroa. Saatammepa lähettää jokusen pilottipallon, nyt ei heliumissa säästellä!
Senegalin kansallisurheilu on senegalilainen paini. Täällä on ihan kiinalaisten heille rakentama stadioni painiotteluita varten. Painitapahtuma kestää useitä tunteja, itse painiosuus saattaa hyvinkin olla ohi viidessä minuutissa. http://www.globalpost.com/dispatch/africa/100819/senegal-laamb-wrestling-sports Huippupainijat ovat kansallissankareita ja saattavat tienata satoja tuhansia euroja yhdestä ottelusta. Paini on eräänlaista vapaapainia. Magia liittyy mukaan ja painijat voidellaa ennen ottelua erilaisilla nesteillä, televisiossa näytti aivan kuin heidän päälleen olisi kaadettu mm piimää. Otteluja televisioidaan ja ne ovat suuressa suosiossa. Muutenkin täällä tuntuu liikuntaharrastus olevan suosiossa. Rannassa juoksee porukoita ja siellä oikeasti harjoitellaan ohjelman mukaan. Eräänä aamuna lähdin minäkin täällä Dakarissa aamulenkille. Rantaan mennessä siinä on varmaan 50 askelman jyrkät portaat. Kun tulin yläpäähän, ihmettelin mitä portaissa tapahtuu. Portaita nousi ylös kaveri juosten ja hänellä oli repparissa itsensä kokoinen kaveri. Kun parivaljakko oli päässyt ylös, fyysisen suorituksen tehnyt kaveri juoksi alas ja otti seuraavan selkäänsä ja lähti ylös. Meikä on aika rapakuntoinen.
Veini ja Kaisa kävivät tänään Goren orjasaarella. http://www.senegal-online.co.uk/goree-island.htm Se on aikamoinen paikka, Unescon maailmanperintökohde.  Tuon saaren kautta kulki noin 20 miljoonaa mustaa orjiksi. Siis 20 miljoonaa. Ei voi muuta kuin hämmästellä ihmisen julmuutta. Hiljaiseksi vetää. ”Juuret”- televisiosarjan Kunta Kinte kulki myös tämän saaren kautta. Sarjan alkujaksoja oli kuvattu täällä.
Alkuviikko menee Dakarissa. Maanataina saamme auton ja tiistaina siihen tehdään tarvittavat huollot. Minä lennän keskiviikona Suomeen Jouluksi Maijan luokse, Veini ja Kaisa menevät Somoneen. Palaan tänne 1. päivä tammikuuta ja jatkan blogia sitten.
Kaikille oikein rauhallista Joulua!

Koeajon jälkeen

Bonjour, sava? Sava bien, mercie!

Kuten otsikosta voi päätellä, on ranskankielen taitoni parantunut huomattavasti. Tietysti kun nollasta lähdetään, on vain yksi suunta. Täällä muuten sitten tervehditään. Hämmästelin ensimmäisellä reissulla tänne mr. (meaussiers) Amat Kanea, joka jonkun puolitutun nähdessään tervehti pitkän kaavan mukaan; ensin kysytään kuinka sinä voit, vastauksessa tietysti kysytään takaisin ja kun tähän vastataan jatketaan kysymällä kuinka perheesi voi ja tätä mennään vielä pari kierrosta eteenpäin. Jos joku tulee tänne vieralulle ja menemme ravintolaan syömään tai ottamaan oluen, ei ravintolan omistajan tuleminen tervehtimään tarkoita minun olevan vakioasiakas siellä. Se vain kuuluu tapaan. Lisäksi en tunne niitä kaikkia, jotka kadulla tervehtivät,” hello my friend”. Olen oikeasti yrittänyt opiskella täällä ranskaa. Jotain on jo tarttunut ja ehkäpä jotain sattaa ymmärtää kun kaverit ympärillä puhuvat. Kyllä se on vaikea kieli, vaikka paljon sanoja voi johtaa mm. englannista.

Tulimme eilen illalla Dakariin jälleen. Meillä ei ollut palaveria paikallisessa ilmailuviranomaisessa, Salif yrittää järjestä tapaamista pääjohtajan kanssa. Vakuutusasiakaan ei ole edennyt, täytyy sanoa, että nyt hiukan tuntuu siltä, että homma ei etene. Kun minä tänne lähtiessä totesin, ettei sillä nyt niin väliä jos ensimmäisenä vuonna päästä lentämään; EN MINÄ TOSISSANI OLLUT! No, oikeasti tämän kauden tavoitteena todellakin on saada luvat kuntoon, lentää tutustumislentoja ja kouluttaa henkilökuntaa. Onhan tässä tietysti vielä aikaa. Tänään kiersimme autokauppoja. Huolitsijamme lähti meille oppaaksi ja melko pian jo bongasimme eräällä parkkipaikalla pitkällä ohjaamolla varustetun pickupin myytävänä. Ei kun katsomaan. Huolitsijamme meni ensi paikalle, me jäimme kauemmas, ettei myyjä heti havaitse ostajien olevan ”rikkaita ulkomaalaisia”. Pian huolitsija meidät jo viittoili paikalle ja pääsimme tarkastelemaan autoa. Ford Ranger, neliveto, diesel, ilmastointi ja radio/kasettisoitin. Siisti ja upea, myyjä vaikutti luotettavalta. No myyjä itseasiassa ei ollut paikalla, vaan täällä oli bulvaani. Hinta oli vaatimattomat kuusi ja puoli miljoonaa. Jonkun verran yli budjetin, mutta niinhän aina autokaupoissa käy. Emme sitä siltä seisomalta ostaneet, vaan kiersimme muutaman autoliikkeen ja katsastimme yhden Toyotan matkan varrella. Jäljelle jäi vain tuo Ranger. Huomenna on iltapäivällä palaveri ja katsotaan vaihtaako auto omistajaa. Auto on jonkun yhtiön auto, joten saattaa olla, että sitä on huollettukin. Hintaa yritämme saada alaspäin puoli miljoonaa (toivottavasti myyjä ei lue tätä blogia).

Huomenna aamulla menemme pariin kaasuyhtiöön neuvottelemaan typestä ja heliumista. Kaasusta puheenollen, Vitogazista Frederick soitti, hän oli edistänyt säiliöiden sijoitusta Somoneen. Nyt vain tarvitaan paikallisen ilmailuviranomaisen lupapaperi toimintaamme varten. Siis tarvitsemme toimiluvan kuumailmapallotoiminnlle, jotta kaasusäiliöt voidaan sijoittaa pihallemme. Haloo! Suomessa me emme tiedä brokratiasta mitään.

No, onneksi on tulossa viikonloppu, joten voimme hiukan rauhoittua. Veinin vaimo saapui tänne eilen ja tutustutamme häntä Dakariin ja lähiympäristöön. Hotelliin olemme ilmoittaneet lähtevämme täältä sunnuntaina, luulen lähtömme siirtyvän ensi viikkoon. Silloin pitäisi olla palaveri ilmailulaitoksen pääjohtajan kanssa.

Au revoir, laitan tähän kuvakollaasin. Siinä on kuvia jotka olisivat kuuluneet jo aikaisempiin päiviin, mutta tässä ne nyt ovat, silvuplee!

Kolme viikkoa Senegalissa oltu!

Nyt emme ole vielä keksineet, kuinka kuvat saisimme tänne, liitämme ne mukaan kun keksimme. Kyllä ne vielä täältä löytyy.

Kolme viikkoa Senegalia on nyt täynnä.Miltäpä tämä maa näyttää nyt, verrattuna ensivaikutelmaan viime helmikuulta, kun Tuomisen Jarmon kanssa tänne ensimmäisen kerran tultiin. Sanoisin mielikuvan parantuneen. Tämä on mustaa Afrikkaa, ihmisiä asuu kadulla, kerjäläisiä näkyy. Kuitenkin tämä on toimiva yhteiskunta ja jos rakentamista pitää jonkinlaisena barometrinä, tämä maa menee eteenpäin. Dakarissa rakennetaan paljon. On selkeästi nähtävissä uudistumisen rajan siirtyminen idemmäksi. Kun mennään aivan Dakarin ytimestä sivulle, löytyy uusia lähiöitä. Suurempaa slummialuetta ei ole näkynyt. Dakar sijaitsee niemellä ja sieltä on vain yksi maantiereitti ulos. Nyt on valmistunut pieni pätkä uutta moottoritietä ja uuden rakentaminen eteenpäin jatkuu useasta kohdasta. Ensi vuoden aikana pitäisi olla jo paljon valmista. Nyt ongelmana liikenteessä on kylät Dakarin ulkopuolella. Niissä liikenne usein pysähtyy tai on äärimmäisen hidasta. Tämä Dakarin ulosmenoliikenne on varmasti ollut iso haitta myös turismin kehtitykselle. Lentokenttä sijaitsee käytännössä Dakarin keskustassa, turismille ei varmasti ole eduksi tuntien siirtyminen majapaikkaan. Moottoritien valmistuminen parantaa Dakarin asemaa. Uusi lentokenttä valmistuu ensi vuoden aikana muutama kymmenen kilometriä Dakarin eteläpuolelle . Sillä tulee olemaan suuri merkitys turismin kehitykselle. Tämä ei ole pelkkää turismibisneksessä itse mukana olevan toiveajattelua.

Torstaina siiryimme Somoneen. Pallojen kaasusäilöt olivat tankattuna, kun huolitsijamme torstaiaamuna meni Vitogazille hakemaan kalustoja. Kaasutehtaalla on kaksi nuorta kaveria, myyntipäällikkö ja tekninen päällikkö. He tuntuvat olevan varsin innoissaan meidän toiminnasta. Kuten aikaisemmin on tullut esille, homma on toiminut. Nyt Frederick tuli perjantaina Somoneen tarkastamaan säiliöiden sijoituspaikan ja lupasi hoitaa säiliöiden perustusasiaa myös eteenpäin. Vitogazilta saimme myös yhteystiedot Sahel- kaasuun. Tämä yhtiö myy typpeä ja hiilidiokdiidia, joita voimme käyttää paineistamiseen. Ensi viikolla edistämme tätäkin asiaa. Iltapäivän kuumuudessa mittasimme säiliöiden paineen hiukan reiluksi kolmeksi kiloksi noin 40 asteen kuumuudessa. Vähintään kuusi kiloa pitäisi löytyä. Näin ollen paineistusta tarvitaan.

Lauantaina menimme Veinin kanssa jälleen tutustumaan Salyyn. Täällä maaseudulla julkinen liikenne toimii siten, että näytetään kädellä merkki kyytihalusta. Autoihin otetaan kyytiläisiä sen verran kuin mahtuu. Paikalliset maksavat muutaman satasen, turistilta pyydetään eri hinta. Kahdenkymmenen kilometrin matka maksoi meille noin 1500 frangia. Pitää muistaa, että yksi euro vastaa noin 650 paikallista frangia, kävimme paikallisella lentokentällä. Varsin rauhallista oli sielläkin. Lentolaitteita oli muutama ultrakevyt ja ainakin kolme gyrokopteria. Niiden olen nähnyt lentävänkin täällä muutaman kerran. Käveltiin kentältä keskustaan, kun ohitsemme ajoi pickup, joka saisi Suomessa teinicorolladiscon omistajan kalpenemaan kateudesta. Pickupissa oli hillittömän kokoiset lattiakaiuttimet asennettu katolle ja lavalle. Lavalla oli myös kunnon kokoinen aggrekaatti tekemässä sähköä ja musiikki pauhasi. Nyt kuului vain musiikkia, mutta sen täytyi kyllä olla jonkinlainen liikkuva mainosauto.
Salyn alueen koko alkoi hiukan hahmottumaan. Se on iso. Viime helmikuussa siellä on raivonnut tulipalo,joka tuhosi 170 huvilaa. Huviloiden katot on tehty hyvin usein oljista tai ruo’sta. Huvilat ova vieri vieressä, kun tuli pääsee irti, sitä on todella vaikea sammuttaa. Nyt alueella oli purkutoimenpiteet käynnissä. Palanut alue oli vain hyvin pieni osa lomakeskusta.

Tänään sunnuntai-aamuna löysimme oikein mukavan aamiaispaikan muutaman sadan metrin päästä talostamme. Pieni hotelli, aamiaiseksi löytyi vahvistettu continentalbreakfast (petit dejaneaur). Päivän mittaan täytyy käydä aalloissa vilvoittelemassa ja illalla syömään. Päivitän blogia jälleen keskiviikkona. Olemme silloin Dakarissa. Suunnitelmissa on tulla takaisin Somoneen sunnuntaina. Keskiviikko – perjantai menee viranomaisasioita ja vakuutusta edistäessä. Ei suoraan teknisesti pallolentämiseen liittyviä vierailuja, mitä tulemme vielä täällä tekemään on käynti Gambiassa ja Niokolo Koban luonnonpuistossa Senegalin kaakkoisosassa. En vielä tiedä milloin näissä päästään käymään.

Jonain päivänä me vielä lennämme täällä…

Alkaa hiukan tuntua siltä, että tämä kaksi kertaa viikossa on liikaa blogia. Paljon ei ehdi tapahtua parissa päivässä.
Maanantaina tullessamme konttorille, meille selvisi tiistain olevan täällä vapaapäivä. Kas kun nyt on Uusi Vuosi paikallisen kalenterin mukaan. Maanantai-iltana kaduilla oli tungosta ja jonkinlainen bakkanaali pystyssä. Paljon tämä eroaa suomalaisesta vuoden vaihteesta. Ei ollut ilotulituksia ja varsin rauhallisesti juhlittiin. Alkoholin vaikutuksen alaisia ei näkynyt. Joitain nuorisoporukoita liikehti rummut päristen kadulla. Tiistaipäivänä kaduilla oli todella hiljaista. Kävimme pari kertaa kävelemässä ja katselemassa menoa, tai siis hiljaista menoa. Rauhallinen päivä sopi kyllä meille, päästiin itse juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä. Aika vähiin senkin juhlistaminen kyllä jäi, hotellin baarissa kohotimme konjakit Suomelle ja hyvinvoinnin eteen työtä tehneille sukupolville. Eipä mekään varmaan täällä oltaisi ilman aikaisempien sukupolvien rankkaa työtä ja uhrautumista.
Keskiviikkona, eli tänään meidän piti heti aamusta lähteä Vitogazille tankkaamaan säiliöitä ja valmistelemaan kaluston siirto Somoneen. Aamulla menimme katsomaan autoa, joka tulisi meidän käyttöömme kärryjä vetämään.

Nissan Patrol kiitää Dakarissa

Sen koukku ei ollut sopiva peräkärryihin. Niinpä lähdimme kärryntekijän pakeille. Kärryjen piti olla valmiit tänään puoliltapäivin. Eipä ollut. Vahvistuksia oli tehty ja valoille oli takana jo aihiot. Katsoimme kiinitysjärjestelmää. Kärryntekijällä oli varsin omaperäinen ajatus kiinityksestä. Iso lenkki kärryssä laitetaan auton koukkuun ja lenkki sidotaan autoon kiinni jollain keinoin. Katsoimme sen liian heppoiseksi jopa näissä olosuhteissa. Esitin netistä löytämääni kuvaa kuulakytkimestä. Sellaisia ei kuulemma Senegalissa ole. Kärryntekijän mielestä autokin tarvitsee vahvistuksia. Päädyimme ratkaisuun, jossa Veinin vaimo tuo ensi viikolla tullessaan kaksi vetokytkintä ja ne asennetaan kärryihin. Valot ja lokasuojat valmistellaan niin, että kärryjen on oltava valmiita viikon päästä lauantaina. Samalla autoon hitsataan vahvistuksia.
Veini lähti iltapäivällä Vitogazille tankkaamaan palloja. Vitogazille annetaan täydet pisteet. Kalusto avattiin heidän alueella ja tankkausletku tarkastettiin. Liitäntä ei ole yhtensopiva heidän liittimeensä. Asiaa ei sen enempää jääty ihmettelemään, vaan he ryhtyivät tekemään uutta liitäntää. He lupasivat tankata säiliöt huomiseen puoleen päivään mennessä. Veini pääsi lähtemään pois kun oli tavannut paikan toimitusjohtajan ensin. Tämä mies totesi Shellillä olevan halvempaa typpeä kuin mistä aiemmin olimme kysyneet.

Ilmoitimme hotellille jäävämme vielä yhdeksi yöksi Dakariin. Olemme pidentäneet täälläoloaikaa jo pariin kertaan. Kun huomenna sanomme lähtevämme, toteavat varmaan; ”lupaatte vaan” (promesse mais).
Viranomaisasia etenee ilmeisesti. Ministerin kabinetista on oltu yhteydessä ilmailuviranomaiseen ja tarvittaessa menemme joukolla vierailulle. Vakuutusasia etenee ja ei etene. Olin puhelinyhteydessä vakuutusyhtiöön, josta luvattiin tarjous tunnin sisällä. Tunti, jonka sisällä tarjous tulee, ei ole vielä vahvistunut.

Linnan Pallo oy:n Afrikan toimintojen johtaja

Hotelli Ninan baarissa kertaamme kiihkeärytmistä päivää

Kaluston siirtäminen Somoneen tapahtunee siis huomenna torstaina. Olemme tilanneet kuorma-auton (Camion) kello yhdeksitoista Vitogazille. Sieltä sitten lähdemme konvoina (saattueena, suomentajan huomautus) kohti Somonea.
Täällä Dakarin konttorilla on käynyt kova kuhina, en tiedä mistä on kysymys. Se varmaan selviää aikanaan. Olisiko vuodenaloitus kuhinat.
Vakaa päätökseni lienee, että olemme Somonessa sunnuntaina. Palaamme Dakariin tiistaina tai keskiviikkona (voi olla joku muukin päivä). Mikäli joku näistä vaihtoehdoista toteutuu, on todennäköistä, että blogin päivitys sunnuntaina on vaikeaa. Yritän kuitenkin saada yhteyden kokoon ja ainakin tekstiä saanen vinhasti framille!

Pikku Prinssin jalanjäljillä

Torstai-päivä meni varsin punaiselle ristille. Sen verran saimme tehtyä , että ostin uuden Nokian paikalliselle sim-kortille.
Perjantai taasen olikin vauhtipäivä. Aamulla menimme tapaamaan ministeriä. Salif oli järjestänyt tapamisen, jotta saadaan asioita nopeutettua. Paikalla oli ministeri Ibrahim Wade ja projektipäällikkö. Esittelimme omaa projektiamme. Ministeri oli innostunut asiasta. Hän oli käynyt Suomessa työvierailulla kesällä 2010 ja näin tunsi maatamme jonkun verran. Ministeri piti projektiamme tärkeänä ja lupasi poistaa ne esteet, mitkä hän vain voi poistaa. Hän lupasi olla ilmailuviranomaiseen yhteydessä, jota sielläkin ymmärretään asian tärkeys. Ministerin sukunimi on muuten sama kuin istuvan presidentin.

Ministeri vieressäni vaaleassa asussa. Perjantaisin muslimit pitävät perinteistä asua.

Lounaaksi meillä oli kuskusia. Siitä jäi niin kova nälkä, että lähdimme käymään kahvilla. Ihmettelimme kun tälle alueelle viriteltiin tiesulkuja. Takaisin tullessamme saimme tietää syyn. Islamin viikon päärukoushetki ajoittuu perjantai-iltapäivään. Täällä puoli kahdeksi. Kun tulimme takaisin, kadut olivat täynnä rukoilevia ihmisiä ja imaamin ääni kaikui kaiuttimista. Aika vaikuttava tapahtuma, tämä osa kaupunkia pysähtyi kirjaimellisesti.
Meillä oli tapaminen huolitsijan kanssa kolmelta iltapäivällä satamassa. Laitteet piti saada ulos ja vielä Vitogazille ennen kuutta. Kaikki paperit olivat kunnossa, mutta tullipäällikkö halusi vielä tarkastaa tavaran. Huolitsijamme pelästyi oikein kunnolla kun päällikkö kysyi minulta pallojen hintaa. No, enhän minä sitä tiennyt, vanhoja laitteitahan ne ovat. Tässä selvittelyssä meni lähes kaksi tuntia enen kuin pallot olivat kuormurin lavalla. Ne saatiin ajoissa Vitogazille.

Hannu ja Kai pakkasivat pallot hyvin Suomessa. SMT valmiina autoon nostettavaksi Dakarin satamassai

Pallot vihdoin auton lavalla valmiina lähtöön satamasta

Viikonlopuksi suunnittelimme Veinin kanssa matkaa Saint Louisiin. Se sijaitsee vajaa 300 km pohjoiseen. Amath varasi meille huoneen hotelli De La Postista. Riemuitsin, kun kävin katsomassa hotellin kotisivuja. Tätä hotellia oli pitänyt tukikohtanaan 20-luvulla Aeropostale. Tämä yhtiö kuljetti postia lentokoneilla Ranskasta Afrikkaan ja edelleen Etelä-Amerikkan. Heidän tunnetuin lentäjänsä oli Antoine de Saint-Exupery, mm. Pikku prinssin kirjoittaja. Hotelli vaalii Aeropostalen perinteitä. Lauantaina aamulla lähdimme vuokratulla autolla liikkeelle. Laitoin I-Padiin reitin ja satelliittinäkymän. Tätä ei olisi pitänyt tehdä. Lähdimme etenemään reittiä ja tie pieneni pienenemistään, kunnes loppui kokonaan. Olimme epäilleet reittiä vääräksi jo siinä vaiheesa, kun matkalla yksi hevonen oli kärryineen kiinni ja sitä työnettiin eteenpäin. Puntomme kuitenkin taisteli urheasti. Tien loppuessa eräälle omakotitontille, päätimme etsiä paremman reitin. Arvelimme turistibussien käyttävän jotain muuta reittiä . No, kun laitoin I-Padiin kartta-asetuksen, näimme, että meidän on mentävä isoja teitä myöden. Tabletin virta vain alkoi loppua. Onneksi eräässä kylässä, josa jouduimme hidastamaan matkaamme ruuhkan vuoksi ohitsemme käveli hyvin varustettu mobiililaitekauppa. Kaupasta saimme ostettua autovirtalähteen ja suunnistuksemme helpottui. Kun olimme päässeet oikealle reitile, matkan teko edistyi hyvin. Kolmen jälkeen iltapäivällä saavuimme perille. Hotelli oli juuri niin hieno kuin odotimmekin. Seinillä paljon valokuvia, julisteita ja kaikenlaista rekvisiittaa. Hotelli rakennuksena oli pysynyt erittäin hyvin oikean tyylisenä. Aamiaishuoneeseen on seinille ripustettu runsaasti aiheeseen liittyviä kuvia ja vanhoja julisteita. Katossa on upea maalaus ja huoneen molemmissa päissä on isot ilmailumaalaukset. Aikaa kului aika paljon kuvaamiseen ja fiilistelyyn.

Hannu ja Kai pakkasivat pallot hyvin Suomessa. SMT valmiina autoon nostettavaksi Dakarin satamassai

Pallot vihdoin auton lavalla valmiina lähtöön satamasta

M inisteri vieressäni vaaleassa asussa. Perjantaisin muslimit pitävät perinteistä asua.

Kaupunki muuten oli pettymys. Tämä on ensimmäinen paikka, missä afrikkalainen kurjuus tuntuu ja näkyy. Jotenkin oli toivoton tunnelma. Kaupunki on vanha siirtomaakaupunki ja sitä markkinoidaan turistikohteena. Paljon on vielä tehtävää!

Dakarissa olimme takaisin sunnuntai-iltapäivällä. Tulevan viikon suunnitelmamme ovat: maanantaina pallojen tankkaus ja valmistelu siirtoon Somoneen. Tiistaina muutto Somoneen. Ensi viikon aikana meidän on myös määrä tavata tulevia työntekijöitämme. Vakuutus- ja toimilupaasian olisi mös hyvä edistyä ensi viikon kuluessa.

Keskiviikkona lienemme Somonessa. Yritän päivittää blogia tuolloin. Katsotaan, kuinka saadaan yhteydet pelaamaan.