Levottomuuksia

29 Tam

20120129-173227.jpg

Presidentin linna sunnuntaina 29.1. iltapäivällä

Veini ja Kujalat pääsivät onnellisesti takaisin Suomeen. Täällä Dakarissa lähinnä odottelimme perjantaita ja mitä tapahtuu kun korkein oikeus tekee päätöksen presidenttiehdokkaista. Automme paperit toki piti saada vihdoin kohdalleen. Perjantai-aamuna huolitsijan piti vielä mennä poliisilaitokselle vesiyhtiön lakimiehen kanssa. Pelkkä allekirjoitus ei riitä, vaan poliisin silmien alla pitää nimikirjaimet paperiin laittaa. Tämä taas tarkoitti sitä, että poliisilta paperit saadaan vasta iltapäivällä ja paikka, missä varsinaisesti omistusoikeus muutetaan, ottaa autoja vastaan vaan aamupäivällä. Sovimme, että huolitsija tulee toimistolle puoli neljäksi, jotta pääsen lähtemään Somoneen. Pääsin lähtemään viiden aikaan. Matkalla minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia, liikenne oli kohtuullista ja pääsin perille puoli kahdeksaksi, juuri sopivasti pimeyden laskeutuessa.

Perjantaina viiden jälkeen alkoi Dakarissa tapahtua. Korkein oikeus julkaisi päätöksensä ehdokkaista. Mukana oli nykyinen presidentti, mutta laulaja Youssou N’Dour ei. Laulajan ei katsottu saaneen riittävästi kannatuslippuja kokoon. Nykyisen presidentin ensimmäistä virkakautta ei sen sijaan katsottu laskettavaksi mukaan lain määrittämään kahteen kauteen. Hallitus oli kieltänyt mielenosoitukset Dakarissa perjantaina. Saamieni tietojen mukaan mm. EU oli vaatinut lupaa opposition mielenosoituksille. Tällainen lupa annettiinkin perjantaina iltapäivällä. Obeliski-aukealla oli syntynyt mellakka opposition ja poliisien välillä. Yksi poliisi oli ammuttu kuoliaaksi. Uutistietojen mukaan täällä oli poltettu autonrenkaita ja teitä oli tukittu. Lauantaina tilanne oli jo rauhoittunut, vaikkakin illaksi pelättiin vielä yhteenottoja. Opposition johtajat olivat koolla Dakarissa lauantaina ja he vaativat puolueetonta tutkintaa nykyisen presidentin oikeudesta osallistua vielä kerran vaaleihin ehdokkaana. Lauantai-ilta oli ilmeisesti ollut rauhallinen. Lähdin tänään sunnuntaina jo hyvissä ajoin ajamaan Dakariin, jotta pääsen perille ennen kuin mahdolliset levottomuudet alkavat uudelleen. Matka sujui jälleen rauhallisesti, liikenne oli jopa vähäistä. Uuden lentokentän työmaan kohdalla näkyi yksi poltettu kuorma-auto ja siellä oli myös selkeästi ollut tiesulkuja. Jälkiä oli myös renkaiden polttamisesta. Kun lähestyin Dakaria, jälkiä ei juuri enää näkynyt, poliisejakaan ei ollut tavanomaista enemmän muualla kuin aivan keskustassa. Nyt tilanne on täysin rauhallinen. Kävin kävellen presidentin palatsin luona, siellä oli jonkin verran poliiseja paikalla, siinä kaikki. Suosikkikahvilani aivan lähellä presidentin palatsia oli suljettu. Keskustassa näkyi myös ainakin yhden kahvilan olleen suojattu ikkunoiden särkemistä vastaan. Minkäälaista tavanomaisesta poikkeavaa liikehdintää ei näkynyt. Toivottavasti myös ilta sujuu yhtä rauhallisesti. Tässä muutama linkki uutisiin ulkomailla Think Africa press MISNA CNN (Think Africa Press ja MISNA sekä CNN ovat linkkejä. Ne ei vaan näy erivärisenä ainakaan tällä koneella?? )
Tämä maa on säilynyt väkivallattomana koko itsenäisyytensä ajan. Demokratia on toiminut, vaikka maalla on paljon vaikeuksia. Tämä on köyhä maa, vailla luonnonrikkauksia. Ainoa mahdollisuus maan kehitykselle on yhteiskuntarauha. On todella ikävää, jos nyt tilanne kärjistyy väkivaltaiseksi.

Illalla menen Maijaa vastaan lentokentälle. Huomenna aamulla kuuden aikaan lähdemme Rangerilla kohti Niokolo kobaa. Asetin toimistolla Amathille vaatimukseksi nähdä reissulla vähintään neljä leijonaa ja kaksi elefanttia. Katsotaan kuinka käy! Palaamme takaisin Dakariin vasta torstaina. Jos meillä on nettiyhteys olemassa, kirjoitan päivitystä keskiviikkona. Oliko niin, että siellä Suomessa on kovat pakkaset. Tuolla Niokolossakin lämpötilat ovat reilu 30 astetta (plussaa).

Au revoir

3 vastausta kirjoitukseen “Levottomuuksia”

  1. Kaija 29 tammikuun, 2012 klo 6:07 pm #

    Kyllä täällä pakkasta on, nyt semmoinen -15 astetta. Jossain päin on ollut -35. Siellä ei tämänkaltaisia lämpötiloja taida esiintyä???

  2. Mirva 8 toukokuun, 2012 klo 3:42 pm #

    Hei vaan! Olen suomalainen freelancer-toimittaja ja olen talla hetkella Dakarissa. Olen tekemassa juttua Dakarin suomalaisista, ja tormasin tahan blogiinne. Voisitkohan laittaa minulle sahkopostia jos teille sopisi haastattelu? Ei haittaa vaikka ette talla hetkella asuisikaan taalla Dakarissa, kunhan teilla on aikaisempaa kokemusta kaupungista. 🙂 (Tai jos tunnette muita juttuun sopivia suomalaisia, niin ilmoitelkaahan!) Kiitos paljon!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: