Perjantai kääntyy iltaan

18 Tam

Viikko alkaa kääntyä lopuilleen, tänään on perjantai, muslimien pyhäpäivä. Se ei tarkoita vapaapäivää vaan yhteistä rukoushetkeä klo. 13.00. Tämän kaupunginosan kadut suljetaan autoliikenteeltä ja rukoushetki täyttää kadut rukousmatoista ja ihmisistä. Täällä tämä on varsin maltillista. Ei-muslimi voi liikkua alueella vapaasti rukoushetken aikana polvistuneiden ihmisten seassa. Pahoja katseita ei tule.
Nyt kun olen täällä taas muutaman päivän ollut, näkee pieniä muutoksia tapahtuneen. Yksi positiivinen muutos on talebien vähentyminen. He ovat alta kymmenen vanhoja koraanikoululaisia, jotka Marabout, eli opettajat laittavat aamulla kerjäämään kadulle. Opetus jää pahasti taka-alalle. Viime vuonna näitä ryhmiä näkyi paljon. Tätä on täällä paljon kritisoitu ja nyt kuulemma talibeja on sijoitettu sosiaalikeskuksiin saamaan opetusta.
Turismi on elpymässä viime vuodesta. Yhteistyökumppanillamme ATCllä on ryhmiä jonkun verran enemmän kuin viime kaudella. Eilen torstaina he hoitivat yhden risteilijän vieraat. 260 turistia tutustui paikallisiin taidenäyttelyihin, Goren orjasaareen ja osa matkusti Somonen lähellä sijaitsevaan Bandian yksityiseen luonnonpuistoon katselemaan eläimiä. Tuolta puistosta olen kirjoittanut mm. ”Apinan leipäpuu ja valkoinen sarvikuono” osassa.
Krstina Cruises tekee tänne Dakariin risteilyjä jälleen tauon jälkeen. ACT hoitaa heidän ohjelman Dakarissa. Viime talvena täällä ollessa huomion kiinnitti Senegal Tourin bussit ja kuormurit Salyssa. Nyt niitä ei juurikaan näy. Kumppanimme Salif kertoi, että heidän toiminta on mennyt todella pieneksi ja asiakkaita on siirtynyt myös ACTlle. Lieneekö sitten viime sesonki rokottanut toimintaa rajusti. Tällä kaudella Salyssa on Salifin mukaan ollut jonkin verran vilkkaampaa kuin viime talvena.
Ja sitten tämän viikon varsinaiseen agendaan, eli toimilupaan. Tällä viikolla tapahtunutta: Ennen joulua olin sähköisitse tänne yhteydessä ja kyselin luvan perään. Epäilin viestissäni, kannattaako tätä projektia jatkaa ollenkaan. Nopeasti Salif kuitenkin täältä vastasi, että kyllä asia etenee, vaikkakin hitaasti. Nyt maanantaina täällä oli kaikki paperit koossa, mitä viranomainen vaati ja ne toimitettiin pari päivää sitten viranomaiselle. Nyt tänään toimistohenkilömme kävi paikanpäällä ja viranomaiselta vakuutettiin, että lupa-asia esitellään tänään ministerille allekirjoitusta varten. Meiltä ollaan tänään vielä yhteydessä heihin ja asiaa varmistellaan. Jos asia menee näin, toimilupa olisi ensi viikolla valmis. Salif on vakuuttanut minulle, että ilman toimilupaa täällä ei todellakaan voi tehdä yhtään lentoa.
Huominen päivä on vapaapäivä. Kaveri tulee tänne sunnuntain vastaisena yönä ja lähdemme sitten aamulla Gambiaan Banjuliin ensi viikoksi. Siellä meitä jo Raussit odottelevat. He ovat nyt olleet siellä viikon päivät. Matkaamme sinne Salyn kautta ja tarkistamme matkalla varastomme ja siellä olevan kaluston. Gambiassa on pari ihan lomapäivää, mutta sitten alkaa tutustuminen alueeseen lentämisen kannalta. Aivan rannikko on nähdäkseni liian tuulista, mutta sisämaassa saattaisi olla heikommat tuulet. Gambia lentoalueena on kiinostava, mutta kovin kapea.
Ensi viikolla yritän päivittää blogia torstaina. Silloin minulla toivottavasti on kuvia matkan varrelta ja Banjulista sekä muualta Gambiasta. Siihen asti näkemiin ja kuulemiin.

Salif Badiane työpöytänsä äärellä

20130118-153716.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: