Talvilentämistä

Talvinen Hämeen keskiaikainen linna

Kuvat: Jaakko Virtanen

 

Me menemme taivaalle lämmittelemään. Tämä on yllättävää, mutta totta. Se ei johdu niinkään polttimen alaspäin tuottamasta lämmöstä vaan meteorologisesta ilmiöstä nimeltään inversio. Maan pinnalla ilman lämmittää tai tässä tapauksessa kylmentää pääasiassa maa. Auringon osuus ilman lämpenemisestä on minimaalinen. Aurinko lämmittää maata ja maasta lämpö siirtyy ilmaan. Talvella auringon lämmittäminen on varsin vähäistä ja maa pysyy kylmänä. Tällöin myös ilma maan pinnalla pysyy kylmänä. Korkeammalla saatta sitten olla lämpimämpi ilmavirtaus. Kylmyys aiheuttaa usein myös sen, että maan pinnalla on lähes tyyntä, mutta inversiokerroksessa ja sen yläpuolella tuuleekin sitten lujempaa. Tämä mahdollistaa talvella pallolla mukavat matkalennot. Pinta on heikkotuulinen, jollloin päästään hyvin ilmaan ja laskeutuminen on helppoa, mutta ylhäällä pallolle saadaankin mukava matkanopeus. Suomessa on mitattu yli 100 km/h nopeuksia kuumailmapallolle. Lentäessä nopeus ei haittaa palloa, kunhan tuuli ei ole turbulenttinen. Inversiokerroksessa lämpötila on ylempänä korkeampi kuin alhaalla. Tällaisia kerroksia saatta ilmassa olla useampia. On ns. pintainversio muutaman kymmenen metrin korkeudella ja sitten ylempänä on vielä uusia inversiokerroksia. Pilviraja on yleensä yksi inversiokerros talvella. Ilmassa inversiokerroksen havaitsee myös niin, että inversiokerroksen yläpuolella on kirkkaampaa. Maanpinnalla pintainversion korkeuden voi havaita hyvin savuista. Savupiipusta lähtevä savu nousee suoraan ylöspäin, mutta inversiokerroksessa savu ei enää nousekkaan ylöspäin, vaan lähteekin vaakasuoraan. Lämpötilan muutos saattaa olla korkealla huomattavan suuri, kun maassa on pakkasta 18 astetta, voi 400 metrin korkeudessa ollkain vain 5 astetta pakkasta. Menemme siis ylös lämmittelemään!

Kirkas talvipäivä

Lauantaina 24. helmikuuta onnistui talvinen lento erinomaisesti. Valmistauduimme korkeaan lentoon, eli yli tavoitteena oli saavuttaa yli kahden kilometrin korkeus. Ilman happilaitteita voidaan nousta aina kolmeen kilometriin saakka ja ilmatila antaa Hämeenlinnan alueella mahdollisuuden nousta 2800 metriin ns. valvomattomassa ilmatilassa, eli ei tarvitse olla yhteydessä lennonjohtoon, jokainen vastaa omasta lennostaan. Aamukymmeneltä kolmea palloa viriteltiin lentokuntoon Linnan puistossa. Dr. Oetker ja Positiivarit yleisölennätyspalloina ja Unikko Räyskälän Ilmailukerhon harrastepallona. Sen pilottina Jaana Salmela taisi olla ensimmäisellä lupakirjalennollaan!

Pintatuuli oli lähes olematon. Pilottipallo kuitenkin näytti, että ylhäällä tuulee ja lento suuntautuisi kohti länsilounasta. Sieltähän löytyy hyvin sopivia peltoja laskeutumiseen ja nyt kun pakkasia on ollut riittävästi, myös järviä voidaan käyttää. Talvilentämisen hyviä puolia sekin. Niinpä pallot täyttöön ja mieli korkealle, sinnehän mekin kohta pääsemme.

Dr. Oetker nousi puistosta ensimmäisenä. Kuusi matkustajaa ihasteli talvista luontoa ja nautti hiljaisuudesta. Mitä nyt poltin välillä piti ääntä. Pallo kohosi kaupungin ylle ja kun tarkoituksena oli nousta yli kahden kilometrin korkeuteen, nousu jatkui aina vaan. Alajärven yläpuolella saavutimme kahden kilometrin korkeuden.

Ilma oli varsin kirjas ja etelän suunnalla saatoimme hahmottaa juuri 100 vuotiaan Viron rannikon. Juhlallisuudet eivät tarkkaan näkyneet palloon. Meidän ollessa jo varsin korkealla nousi puistosta ilmaan Unikko ja Positiivarit. Pohjoisella pallon puoliskolla tuulet kääntyvät yleensä ylempänä oikealle. Niin nytkin. Unikko lensi matalalla ja tavoitteli Renkoon pääsyä. Kun me ja Positiivarit lensimme korkealla, meidän reittimme Rengon luoteispuolelta kohti Tammelaa. Rengon jälkeen lentoreitille tuli pidempi metsätaipale ilman laskeutumispaikkoja, mutta se ei meitä haitannut. Päätimme sitten lentää pidemmälle, Tammelan Portaassa näkyi hyviä peltoalueita.

 

 

 

Voitte käydä katsomassa Dr. Oetkerin ja Positiivareiden lentoreitit täältä:

Dr. Oetker http://www.movescount.com/fi/moves/move203141863

Positiivarit: http://www.movescount.com/fi/moves/move203141863 (lentoreitti on lähes suora viiva, kiemurteleva viiva taasen on paluureitti autolla Hämeenlinnaan)

Tammelan Porrasta lähestyttäessä palloilla laskeuduttiin alemmas ja lentäjät tutkailivat tuulen suunnan muutosta eri korkeuksissa. Suuria eroja ei ollut, mutta lentosuunnassa löytyi hyvin laskupaikkoja. Helmikuun lopulla aurinko alkaa jo lämmittämään mukavasti ja tämä aiheuttaa myös sen, että pinnan lähellä alkaa tuulemaan. Tummat metsät lämpiävät auringon voimalla ja niistä alkaa ilma nousemaan ylöspäin. Varsinaista termiikkiä ei vielä synny, mutta laskupaikkaa lähestyttäessä täytyy ottaa huomioon tuulen voimistuminen ja mahdollinen suunnan muutos.

Tammelan Portaassa kulkee myös iso voimalinja, Vanha rouva keskellä aukeita. Me pudotimme Dr. Oetkerillä korkeutta hyvissä ajoin ennen peltoja hyvin matalalle ja pääsimme metsäsaarekkeen jälkeen laskeutumaan pellolla ennen voimalinjoja. Kun matkustajat ja lentäjä olivat poistuneet korista, näkyi jo Positiivaritkin lähestyvän laskupaikkaa. He ylittivät voimalinjan ja laskeutuivat sen jälkeen onnistuneesti myös pellolle. Aika upeata, lentomatkaa 40 kilometriä ja pallot laskeutuivat kolmensadan metrin päähän toisistaan!

 

 

Niinpä jäljellä oli vielä pallon keruu takaisin peräkärryyn ja matka autolla Hämeenlinnaan. Maanteitse matkaa kertyikin sitten yli 50 kilometriä.