Arkisto | elokuu, 2018

Japaniin!

13 Elo

Pallolentämisessä olen ollut aktiivisesti mukana jo vuodesta 1991. Lupakirjan lensin itselleni vuonna 1992. Alusta lähtien kansainväliset tapahtumat ovat kiehtoneet minua ja aika useassa olen päässyt myös itse lentämään. Japanissa on järjestetty SAGA International Balloon Fiesta jo vuodesta 1978 alkaen. Ehkä se ei alussa ollut niikään kansainvälinen, mutta vuosien saatossa siitä on muodostunut iso kansainvälinen tapahtuma. Vuonna 1989 tapahtuman yhteydessä järjestettiin ensimmäisen kerran pallolennon MM-kisat ja tuolloin tapahtuma lähti todella ”lentoon”. Kisoissa oli mukana 132 palloa ja yleisöä saapui kisoihin 1 170 000 henkilöä. Tämän jälkeen vuosittain tapahtumassa on ollut yli 100 palloa ja katselijoita miljoonan kummankin puolin. Maailmanmestaruuskilpailut on SAGAssa järjestetty ensimmäisten kisojen jälkeen vielä kaksi kertaa, vuosina 1997 ja 2016.  Saga International Balloon Fiesta

Minulla on ollut haaveena osallistua tuohon tapahtumaan jo oman palloharrastuksen alusta lähtien. Vuosien saatossa olen saanut monia kansainvälisiä ystäviä ja niinpä viime vuonna kysyinkin japanilaiselta Sabu Ischiyosilta, kuinka tuonne pääsisi mukaan.

Lähetin tiedustelun tapahtuman järjestäjälle ja kesällä sain vahvistuksen, että pallokuntamme on yksi viidestä ulkomaisesta pallosta fiestaa lentämässä. Me lähdemme sinne Unikko-pallolla ja miehistöksi lähtee vaimoni Maija, sekä ystäväperhIMG_1718eemme Anne, Jarmo ja Saara.

Suunnitelmia on jo kovasti tehty ja valmistelut ovat käynnissä. Pallo matkustaa paikalle lentorahtina lokakuun aikana ja me seuraamme perässä. Tapahtuman lennot alkavat 30. päivä lokakuuta ja päättyvät 4. marraskuuta.

Tulen päivittämään valmisteluja tänne blogiin syksyn aikana ja kun tapahtuma alkaa, pyrin päivittäin kertomaan kuvien kera tapahtumasta. Odotamme riemulla matkaamme!